Skopjessa syntynyt Agnes Gonxha Bojaxhiu oppi äidiltään Dranalta jo lapsena katsomaan köyhiä silmiin. Kolme amerikkalaista, jotka työskentelivät hänen kanssaan, kertoo Catholic World Reportin arkistohaastattelussa arjesta, jossa rukous ja käytännön hoito kulkivat rinnakkain.
Jim Towey tutustui häneen vuonna 1985. Hän toimi Teresan oikeudellisena neuvonantajana Yhdysvalloissa tämän elämän viimeiset kaksitoista vuotta ja vietti kaksi vuotta kokoaikaisena vapaaehtoisena yhteisössä, muun muassa Washingtonin kodissa aidsiin kuoleville.
We all knew she was a saint
Towey, myöhemmin Ave Maria -yliopiston rehtori, tiivistää näin sen, mitä monet työtoverit kokivat jo ennen seremonioita.
Loreton sisarista Kolkatan kaduille
Kahdeksantoistavuotiaana hän liittyi Irlannissa Loreton sisariin ja otti nimen Teresa. Vuonna 1937 hän antoi ikuiset lupaukset. Intiaan hänet lähetettiin opettamaan. Siellä hän koki sen, mitä myöhemmin kutsui «kutsuksi kutsun sisällä». Vuonna 1950 hän perusti Barmhertaisuuden lähetyssaarnaajat. Tehtäväksi tuli palvella «köyhimmistä köyhimpiä» Kolkatan kaduilla ja muualla maailmassa.
Yhteisössä on nykyään noin 4 500 sisarta. He työskentelevät köyhien parissa 125 maassa, myös Yhdysvalloissa. Työ toi kansainvälistä huomiota. Vuonna 1979 Teresa sai Nobelin rauhanpalkinnon. Hän pysyi silti lähellä koteja, joissa hoidettiin kodittomia ja kuolevia, eikä rakentanut rooliaan julkisille esiintymisille.
Johannes Paavali II piti kädestä 1986
Vuonna 1986 silloinen paavi Johannes Paavali II vieraili Teresan kodissa Intiassa. Kuvissa hän pitää Teresan kättä kädessään kodittomien ja kuolevien talossa. Teresa kuoli vuonna 1997. Kuusi vuotta myöhemmin Johannes Paavali II julisti hänet autuaaksi.
Vuonna 2015 Pyhä istuin tunnusti ihmeen hänen esirukouksensa kautta: brasilialainen mies parani useista aivoabsessseista. Se oli toinen kanonisaatioon vaadittu ihme. Paavi Franciscus kanonisoi hänet 4. syyskuuta 2016.
Muistot keskittyvät työhön, ei juhlaan
Teksti on julkaistu uudelleen kymmenen vuotta kanonisaation jälkeen. Haastateltujen muistot eivät pyöri seremonian ympärillä. He puhuvat kantamisesta, pesemisestä, hoidosta ja rukouksesta niiden puolesta, jotka muuten olisivat voineet kuolla ilman apua. Kasvu Skopjen keskiluokkaisesta katolisesta kodista maailmanlaajuiseksi yhteisöksi näkyy numeroissa, mutta ystävien kuvaus palaa aina samaan: päivittäiseen työhön kadulla ja kodeissa.
