Keskiviikkona 26. elokuuta katekeesisarja Vatikaanin II kirkolliskokouksen asiakirjoista päättyi konstituutioon Sacrosanctum concilium. Aiheena olivat syyt, joiden vuoksi konsiili-isät ajoivat liturginen uudistusta. Paavi Leo XIV nosti esiin elävän jumalanpalveluksen, ei staattista kaavaa.
Kirkon rituaalit muistuttavat pelastustapahtumasta. Ihminen saa tilaisuuden elää suhteessa Jumalaan ja koskettaa sitä, mitä messussa vietetään. Siksi läsnäolo ei riitä, jos henki jää ulkopuolelle.
Eleet ja sanat vaativat vastauksen
Liturgian eleet ja sanat tekevät kokemuksen todeksi. Osallistuminen ei voi jäädä passiiviseksi. Uskovien on ymmärrettävä, mitä tapahtuu, ja vastattava rukouksella, teolla ja uskolla.
Vatican News siteeraa tulevaa Paavali VI:ta, silloista Milanon arkkipiispaa Giovanni Battista Montinia. Vuonna 1962 hän kirjoitti omalle kirkolleen, etteivät uskovat «verken kan eller skal forbli tause og passive lenger. Deres fysiske nærvær lar seg ikke forene med deres åndelige fravær». Sama linja näkyy myöhemmin konstituution numerossa 48: ei vieraita tai mykkiä katselijoita, vaan tietoista, hartasta ja aktiivista osallisuutta.
Raamattu ja rukoukset avoimemmiksi
Liturgia välittää oppia ja on samalla keskustelua Jumalan kanssa. Siksi uskon ja hurskauden on saatava ilmaisu, jonka uskovat heti ymmärtävät. Konsiili halusi tehdä raamatuntekstien ja rukousten rikkauden saavutettavammaksi kaikille.
Viettojärjestyksen tuli olla selkeämpi ja yksinkertaisempi kuin silloisissa liturgisissa kirjoissa. Tavoite ei ollut pelkkä opetus. Kun liturgia asetettiin kirkollisen elämän ytimeen, sen tuli loistaa paikkana, jossa Jumalan elämä välittyy ihmiselle.
Montini: jumalallinen ja inhimillinen
Kolmannessa «konsiilikirjeessään» 28. lokakuuta 1962 Montini kuvasi liturgiaa vilpittömäksi ilmaisuksi sekä jumalallisesta että inhimillisestä. Uskovat eivät vain seuraa papin käsiä. He uhraavat yhdessä hänen kanssaan ja oppivat uhraamaan itsensä.
Kristuksen välityksellä he kasvavat päivittäin ykseyteen Jumalan ja toistensa kanssa. Näissä sanoissa kuuluu uudistunut tietoisuus liturgian arvosta.
Ennen katekeesia luettiin Heprealaiskirjeen kohta (10,8–10). Vanhat uhrit väistyvät: «Sen tähden hän sanoo tullessaan maailmaan… Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi.» Tahdon tähden meidät on pyhitetty, kun Jeesuksen Kristuksen ruumis uhrattiin kerran kaikkien edestä. Kirkon vietto avaa oven tähän tekoon ja kutsuu vastaamaan Jumalan tahtoon.
Liturgia on elänyt ja muuttunut vuosisatojen ajan. Pyhä istuin muistutti, ettei uudistus hylännyt perinnettä vaan teki sen ymmärrettäväksi. Uskova ei seiso sivussa; hän astuu sisään.
