Skänningen dominikaanisisarten luostari sai paavi Martinus IV:n hyväksynnän 1200-luvulla, ja sen takana oli yksi nainen: Ingrid Elofsdotter, joka tunnetaan nykyään pyhänä Ingridinä Skänningestä. Hänen muistopäiväänsä vietetään 9. lokakuuta.
Korkea syntyperä ja leskeksi jääminen
Ingridin lapsuudesta ja nuoruudesta on kirjoitettu vain vähän. Hänen isänsä oli östgötilainen ylimys nimeltä Elof, ja suku kuului valtakunnan korkeimpaan aateliin. Isän kartanoiden lisäksi suvulla oli useita tiloja Öölannissa.
Ingrid avioitui aatelismiehen kanssa. Jäätyään leskeksi hän päätti elää loppuelämänsä pelkästään Jumalalle. Hän alkoi käyttää dominikaanisisarten pukua ja noudattaa heidän sääntöjään.
Sisarusten joukosta löytyy myös ritari Johan Elofsson. Hän oli Birger Perssonin appiukko – Birger Persson oli pyhän Birgitan isä.
Petrus de Dacian hengellinen tytär
Ingrid kuului hurskaiden naisten piiriin, joka kokoontui dominikaani Petrus de Dacian ympärille. Petrus toimi tuolloin lehtorina Skänningessä.
Eräässä kirjeessään Petrus kuvaa yhtä hengellisistä tyttäristään, joka eli erityisen askeettista elämää ja koki monta mysteeriä. Yleisesti otaksutaan, että hän tarkoitti Ingridiä.
Luostari perustetaan ja vihitään
Ingrid perusti Skänningen dominikaanisisarten konventin noin vuonna 1272. Aluksi luostari toimi epävirallisesti. Useiden henkilökohtaisten Rooman-matkojen jälkeen Ingrid sai lopulta paavi Martinus IV:n hyväksynnän, ja vuonna 1281 luostari vihittiin Ingridin toimiessa priiorittarena.
Aluksi luostaria kutsuttiin Pyhän Martinuksen luostariksi Martin Toursilaisen mukaan, koska alueella oli jo hänen nimeään kantava kirkko. Varakas suku lahjoitti Ingridille huomattavia summia, ja luostari kukoisti.
Syksyllä 1282 Ingrid kuoli – vain vuoden luostarin vihkimisen jälkeen.
Paikallinen pyhä ja pyhiinvaellusten kohde
Kuolemansa jälkeen Ingridiä alettiin pitää pyhänä, ja monet alkoivat tehdä pyhiinvaelluksia luostarille. Virallisesti hän oli kuitenkin vain niin sanottu paikallinen pyhä. Kun pyhä Birgitta kanonisoitiin vuonna 1391, Ruotsissa ryhdyttiin ajamaan myös Ingridin virallista kanonisaatiota.
Työ Konstanzen kirkolliskokouksen aikana vuonna 1414 ei tuottanut tulosta. Vuonna 1499 paavi Alexander VI kuitenkin salli Ingridin reliikkien laskemisen arkkuun, ja se tapahtui juhlallisissa muodossa vuonna 1507. Vasta Ingridin kuoleman jälkeen luostaria alettiin kutsua Pyhän Ingridin luostariksi.
Luostarissa oli noviisina Birgitan nuorin tytär Cecilia silloin, kun Birgitta ja hänen miehensä lähtivät pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan. Birgitta olisi halunnut tyttären jäävän luostariin, mutta Cecilian vanhempi veli, joka toimi hänen tilapäisenä holhoojanaan, vei hänet luostarista ja naitti hänet ennen kuin hän ehti vannoa luostarilupauksia.
Luostarin viimeiset vuodet
Viimeinen kuninkaallinen suojakirje Pyhän Ingridin luostarille laadittiin vuonna 1521 Kristian II:n toimesta. Luostari mainitaan lähteissä aina vuoteen 1547 asti, jolloin Kustaa Vaasa käski murtaa kiven luostarirakennuksista Vadstenan linnan rakentamista varten. Rakennukset olivat jo ennen sitä kärsineet tulipalosta.
Luostarin muurien jäännökset kaivettiin esiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja luostaripihaan on pystytetty osittain rekonstruoitu kaivo.
Ingrid esiintyy myös kirkollisessa taiteessa. Finströmin kirkossa Ahvenanmaalla hänet on kuvattu pyhän Henrikin viereen.
Lähde: Katolskt magasin.
