Yhdysvaltalainen piispa Joseph Strickland arvostelee kirkollista epäröintiä seksuaalimoraalin kysymyksissä. LifeSiteNewsin mielipidekirjoituksessa hän kysyy, miksi monet kirkon johtajat, myös korkeissa viroissa, karttavat nimeämästä sitä, mitä hän pitää syntinä, ja pehmentävät kieltä sanoilla kuten «vieraanvaraisuus».
Strickland kuvaa tilannetta, jossa äänet kirkossa liittävät itsensä yhä useammin LGBTQ-aktivismiin. Hänen mukaansa se synnyttää sekaannusta, kun edustajat puhuvat epävarmasti siellä, missä kirkko on aiemmin puhunut selkeästi. Paimenilla on pyhä velvollisuus opettaa selvästi, hän kirjoittaa.
Avioliitto ja moraalilaki
Kirkko ei ole koskaan opettanut, että Jumalan moraalilaki muuttuisi kulttuurin mukana. Strickland nojaa klassiseen katoliseen käsitykseen: avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen pyhä liitto, ja jokainen seksuaalinen toiminta sen ulkopuolella on vastoin Jumalan suunnitelmaa. Tätä linjaa kirkko on hänen mukaansa julistanut johdonmukaisesti kahden vuosituhannen ajan.
Hän kysyy, miksi juuri homoseksuaalisista teoista puhutaan tänään erityisen varovasti. Epävarmuus ei hänen mukaansa kuulu paimenen tehtävään. Teologisten ja moraalisten käsitteiden vaihtaminen neutraalimpiin muotoiluihin peittää sen, mitä kirkko todella opettaa.
Sodoma Genesiksessä
Argumenttinsa tueksi Strickland viittaa Genesiksen kertomukseen Sodomasta ja Gomorrasta. Kaksi enkeliä saapuu Lotin luo Sodomaan. Kaupungin miehet piirittävät talon ja vaativat miespuolisia vieraita itselleen aikoen käyttää heitä seksuaalisesti väkivaltaisesti. Jumala tuhoaa Sodoman ja naapurikaupunki Gomorran tulella ja rikkikivellä.
Raamattu tuomitsee myös ylpeyden, vääryyden ja köyhien laiminlyönnin, Strickland myöntää. Samalla teksti esittää hänen mukaansa selvästi Sodoman kaupunkina, joka hylkäsi Jumalan järjestyksen ihmisen seksuaalisuudelle ja omaksui vakavan seksuaalisen moraalittomuuden. Sana «sodomia» juontuu kaupungin nimestä.
Kertomus toimii hänelle esimerkkinä siitä, miten kirkko on kahden vuosituhannen ajan ymmärtänyt synnin, kääntymyksen ja Jumalan moraalilain suhteen. Nykyinen sekaannus kirkon sisällä on hänen mukaansa poikkeus tuosta jatkumosta.
Selkeys paimenen tehtävänä
Kritiikki ei kohdistu vain aktivisteihin tai maallisiin instituutioihin. Strickland moittii kirkollisia johtajia, jotka puhuvat epävarmasti siellä, missä opetus on aiemmin ollut yksiselitteistä. Tehtävä edellyttää hänen mukaansa kirkon opin sanomista myös silloin, kun se kohtaa vastustusta.
Kirjoitus päättyy muistutukseen Kristuksesta ja jatkuvuudesta:
Christ is the same yesterday, today and forever.
Lainauksella hän perustelee, ettei kirkon opetus voi muuttua ajan kielen tai poliittisten vaatimusten mukaan. Moraalilaki pysyy, vaikka kulttuuri vaihtuu.
