Uusi essee erottaa paaviusviran jumalallisena instituutiona henkilöstä, joka istuu Pietarin istuimella. Arkkipiispa Carlo Maria Viganò julkaisi 28. elokuuta 2026 teoksen Suuri skisma: Kun paavi on paaviusviran ensimmäinen vihollinen. LifeSiteNews kertoi julkaisusta samana päivänä.

Teos on esityksen mukaan saatavilla digitaalisena ja painettuna italian-, englannin-, ranskan-, espanjan- ja saksankielisinä laitoksina. Se käsittelee kuuliaisuutta, vastarintaa kirkollisia päätöksiä vastaan ja kriisiä, jonka Viganò katsoo kasvaneen kirkossa toisen Vatikaaninkonsiilin jälkeen.

Paaviusvirka ja sen haltija

Pääväite on selvä. Paaviusvirka on jumalallinen instituutio. Paavi henkilönä voi olla joko uskollinen holhooja tai, Jumalan salliessa, este sille instituutiolle, jota hän johtaa.

Viganò kuvaa eroa petrinisen viran ja sen käyttäjän välillä. Hänen mukaansa konsiliaarinen ja synodaalinen kehitys on muuttanut laillista kirkollista valtaa ja suunnannut sen kohti päämääriä, jotka eivät vastaa Jeesuksen Kristuksen tahtoa. Kirja esitetään puolustukseksi paaviusviralle niitä vastaan, jotka kirjoittajan mukaan käyttävät sen tehtäviä ja arvovaltaa epäasiallisesti.

Katse kohdistuu siten Petriin istuimen ja sen valtaa käyttävän henkilön suhteeseen. Ero nimetään erotukseksi petrinisen palvelutehtävän ja sen haltijan välillä.

Seminaarit ja teologinen opetus

Toinen osa koskee pappien koulutusta ja teologista opetusta. Viganò syyttää pappisseminaareja ja opetuslaitoksia älyllisestä, filosofisesta ja teologisesta köyhtymisestä.

Modernismi on hänen mukaansa vaikuttanut niihin juuria myöten. Ne eivät enää kykene tunnustamaan katolista uskoa kokonaisuudessaan. Hierarkian loitontuminen traditiosta toisen Vatikaaninkonsiilin jälkeen sidotaan modernistisiin, synodaalisiin ja globalistisiin suuntauksiin.

Hätätila ja vastarinta

Kirja puolustaa niin sanottua hätätilaa perusteena vastarinnalle laittomia käskyjä vastaan. Viganò asettuu niiden puolelle, jotka säilyttävät perinteisen messun ja perinteisen katolisen opin myös silloin, kun he joutuvat ristiriitaan kirkollisten esimiesten kanssa.

Esimerkkinä mainitaan Pyhän Pius X:n pappisveljeskunta. Sen katsotaan turvaavan traditiota silloinkin, kun asenne on ristiriidassa osan hierarkiasta kanssa. Kysymys koskee sekä liturgiaa että kuuliaisuuden rajoja kirkossa.

Paavali ja katechon

Kriisiä luetaan eskatologisessa kehyksessä. Viganò viittaa Paavalin toiseen kirjeeseen tessalonikalaisille ja käsitteeseen katechon, voimaan, joka tämän tulkinnan mukaan pidättelee lopullista romahdusta.

Pietarin istuimella istuvien petturuus ja luopumus kirkon sisällä sijoitetaan samaan kehykseen. Teksti ei käsittele Pyhää istuinta hallinnollisena elimenä vaan viran ja henkilön suhdetta. Se jäsentää kirjoittajan aiemmin esittämiä kantoja yhtenäiseksi esseeksi kuuliaisuudesta, traditiosta ja paaviusvirasta.