Hope Collegen kurssilla luetaan jälleen Augustinuksen Tunnustuksia. Opettaja on käynyt teoksen läpi yli kymmenen kertaa kahdenkymmenen vuoden aikana. Teksti ei ole kulunut loppuun.
Catholic World Reportissa Jared Ortiz vastaa lukijalle, joka kuvasi teoksen vaativaksi. Lukija kirjoitti: «The time to read and digest the Confessions is a monumental task.» Kysymys kuului, kannattaako tavallisen katolilaisen raahautua Augustinuksen läpi, kun tarjolla on helpompia hengellisiä kirjoja.
Ensimmäinen lukukerta ja myöhemmät
Ortiz luki teoksen ensimmäisen kerran fuksina, kun side kirkkoon oli ohut. Hän kiinnitti huomiota Augustinuksen kysymyksiin Jumalalle, itsetutkiskeluun ja rehelliseen kamppailuun synnin kanssa. Myöhemmin sama kirja on näyttänyt toisen pinnan.
Jokainen lukukerta on kutsunut syvemmälle. Teos kasvaa lukijan mukana. Se, mikä aluksi tuntui älyllisen etsijän tarinalta, voi myöhemmin peilata omaa hajamielisyyttä, kunnianhimoa ja himoa.
Augustinus ei katso syntiä etäältä. Tunnustuksissa hän on sekä historiallinen henkilö että kuva jokaisesta: syntinen, joka takertuu himoon, menestykseen ja häiriöihin.
Rukous muotoutuu lukemisen mukana
Väitöskirjatyön aikaan rukous oli jo saanut muotonsa tästä teoksesta. Nyt, kun Ortiz lukee sitä uudelleen opiskelijoiden kanssa, hän kertoo rukoilevansa enemmän päivän mittaan. Rukoukset saavat sävynsä luetusta.
Hän haluaa tunnustaa enemmän, ylistää Jumalaa enemmän ja nähdä asiat Jumalan valossa. Augustine ei tarjoa neutraalia elämäkertaa. Hän tunnustaa, ylistää ja yrittää asettaa kaiken Jumalan eteen. Sama liike voi siirtyä lukijaan.
Hidas lukeminen tekee klassikosta vähemmän museoesineen ja enemmän oman elämän koettelun. Siksi teos tuntuu raskaalta. Monet hengelliset kirjoittajat avautuvat nopeammin. Tunnustukset vaatii pysähtymistä, uudelleenlukemista ja sitä, ettei kaikkea ymmärrä heti.
Ei velvollisuus, vaan mahdollinen tie
Ortiz ei pidä teosta pakollisena jokaiselle uskovalle. Kirkon elämässä on muita reittejä rukoukseen ja syvenemiseen. Sille, joka haluaa lukea Augustinusta, ei silti tarvitse vaatia nopeaa läpikäyntiä.
Tekstiä voi lukea hitaasti, tauoilla rukoukseen ja taaksepäin katsomiseen. Sitä voi lukea eri elämänvaiheissa. Ensimmäinen kohtaaminen voi keskittyä Augustinuksen epäilyihin. Myöhemmin lukija tunnistaa oman levottomuutensa.
Kirja ei muutu. Lukija muuttuu. Siksi Tunnustukset voi palata seuralaisena eikä tehtävänä. Jokaisella kerralla se kutsuu pidemmälle: tunnustukseen, ylistykseen ja katseeseen, jossa Jumala saa suuremman tilan.
