Napolin piaristikoulu sai 1600-luvun alussa johtajakseen Stefano Cherubinin. The Pillar -julkaisun mukaan pappi käytti oppilaitaan seksuaalisesti hyväksi. Kun Joseph Calasanz sai tiedon, hän ei erottanut miestä vaan nimitti tämän korkeampaan hallinnolliseen tehtävään nuoreen sääntökuntaan.
Calasanz uskoi ratkaisun suojaavan oppilaita uusilta teoilta ja estävän Cherubinin vaikutusvaltaista sukua murskaamasta koulutyötä. Jälkikäteen päätös näyttää suojelleen järjestöä ja tekijää enemmän kuin lapsia.
Maksuttomat koulut myöhäisellä 1590-luvulla
Calasanz oli pappi ja kuului vaikutusvaltaiseen roomalaiseen sukuun. Hän järjesti maksuttomia julkisia kouluja aikana, jolloin opetus kuului käytännössä vain hyvin rikkaille. Hänen johdollaan koulut levisivät eri puolille Italiaa ja tarjosivat opetusta perheen varallisuudesta riippumatta.
Toiminta kytkeytyi evankeliumin tehtävään: lapset saivat oppia. Perustettu piaristijärjestö jäi kuitenkin pieneksi, noin kymmenesosaan jesuiittojen koosta. Se selittää osin, miksi Calasanzia muistetaan nykyään harvemmin.
Suku, valta ja kirkollinen politiikka
Cherubini kuului perheeseen, jonka asema teki rikosprosessista epätodennäköisen. Calasanz toimi ympäristössä, jossa sukulaisuussuhteet, sääntökunnan politiikka ja kirkollinen auktoriteetti rajasi vaihtoehtoja. Oppilailla ei ollut vastaavaa valtaa.
Hän joutui myös muissa kiistoissa väärälle puolelle. Hän tuki ystäväänsä Galileo Galileita, joka ajautui toistuvasti vastakkain niiden kirkollisten viranomaisten kanssa, jotka muuten olisivat voineet tukea tämän työtä heliosentrismin ja atomismin parissa.
Opettaja ja vaikea perintö
Calasanzia pidetään vastauskonpuhdistuksen luovana ajattelijana ja yhtenä kirkon suurista opettajista. Pius XII julisti hänet myöhemmin katolisen kasvatuksen yleiseksi suojeluspyhimykseksi. Pyhä istuin on siten kiinnittänyt hänen nimensä koulutyöhön.
Hurskas muisto kasvaa usein sääntökunnan ja hengellisten seuraajien kautta. Siksi koulujen perustaminen nousee esiin helposti ja Cherubini-päätös jää sivuun. Molemmat osat kuuluvat samaan tarinaan.
Koulut muuttivat lasten mahdollisuuksia Italiassa. Sama johtaja valitsi silti ratkaisun, joka ei asettanut oppilaiden suojaa etusijalle, kun pappi oli käyttänyt heitä hyväksi. Kyse ei ole vain siitä, kuka avasi ovet opetukseen tai sai myöhemmin kirkollisen tunnustuksen. Kyse on siitä, mitä instituutio tekee, kun lasten turva törmää suvun valtaan, sääntökunnan säilymiseen ja konfliktin pelkoon.
