Turkmenistaniin saapuessaan oblaatti Andrzej Madej, OMI, kohtasi katolisen kirkon, jota piti rakentaa lähes tyhjästä. Vakiintuneita rakenteita ei ollut, eikä suuria katolisia yhteisöjä. Silti ihmisiä saattoi tavata arjessa.
Lähes 30 vuoden jälkeen Madej kertoo Vatican Newsille, että tavoite oli luoda suhteita kaikkiin kunnioituksen ja rauhan pohjalta. Pieni kirkko kasvoi yhteiskunnassa, jossa muslimit muodostavat ylivoimaisen enemmistön. Työ ei ollut uskontojen välistä kamppailua vaan elämää ihmisten keskellä.
Arki muslimien rinnalla
Päivittäinen elämä merkitsi ennen kaikkea elämistä muslimien rinnalla. Madej kutsui ihmisiä teelle, keskusteli heidän kanssaan ja luki evankeliumia yhdessä. Kutsuja tuli myös toiseen suuntaan: hänet pyydettiin häihin ja hautajaisiin, ja hän jakoi perheiden ilot ja surut.
Nämä arkiset suhteet nousivat hänen mukaansa mission keskeiseksi ulottuvuudeksi. Kyse ei ollut uskonnollisista kiistoista. Hän halusi olla läsnä ja antaa evankeliumin näkyä siinä, miten toista ihmistä kohdellaan. Todistus alkoi elämästä, ei väittelystä.
Grunden suhteille oli rauha. Sama asenne ei merkinnyt kristillisen uskon katoamista kuvasta. Päinvastoin: usko näkyi vieraanvaraisuudessa, kärsivällisyydessä ja huolenpidossa. Teekuppi, keskustelu ja yhteinen evankeliumin lukeminen rakensivat luottamusta siellä, missä suuria seurakuntarakenteita ei ollut.
Where Christ comes, love comes with him,
Madej sanoo. Hän vakuuttui vuosien mittaan, että keskinäinen kunnioitus avaa tien aitoon kohtaamiseen. Kristityt voivat elää muslimien keskellä, pysyä uskollisina omalle identiteetilleen ja rakentaa rauhaan juurtuvia suhteita. Religioiden välinen kilpailu ei ollut hänen tiensä.
Ensimmäiset kasteet vuonna 2000
Yhteisö muotoutui askel askeleelta. Ensimmäiset kasteet vietettiin pääsiäisenä 2000. «They saw the Church being born before their eyes,» Madej muistelee. Ihmiset näkivät kirkon kasvavan silmiensä edessä.
Kasteet eivät päättäneet työtä. Uusi yhteisö eli ympäristössä ilman laajoja katolisia rakenteita, joten seurakuntaelämä rakentui toistuvista tapaamisista, keskusteluista ja luottamuksesta. Ilman vakiintuneita rakenteita jokainen kohtaaminen painoi. Teetä tarjottiin, evankeliumia luettiin, surua ja iloa jaettiin.
Madej kuvaa, että läsnäolo arjessa oli itse missio. Hän ei pyrkinyt voittamaan uskonnollisia keskusteluja. Hän halusi, että evankeliumi näkyy siinä, miten ihminen kohtelee toista. Sama linja piti vuosikymmenestä toiseen.
Läsnäolo ennen väittelyä
Madej korostaa todistusta, joka alkaa elämästä. Evankeliumin tulee näkyä paitsi sanoissa myös vieraanvaraisuudessa, kärsivällisyydessä ja huolenpidossa toisesta. Turkmenistanin katoliselle kirkolle tämä on ollut työtä ilman nopeita tuloksia: kuppi teetä, keskustelu, kutsu ja läsnäolo ihmisten tärkeimpinä päivinä.
Missio Oblates of Mary Immaculate -yhteisöön kuuluva pappi kuvaa näin kolmen vuosikymmenen mittaista läsnäoloa maassa, jossa katolinen elämä alkoi uudelleen hyvin pienestä. Yhteisö syntyi suhteista, ei valmiista rakenteista. Rauha ja kunnioitus avasivat oven; kasteet vuonna 2000 merkitsivät yhtä askelta, ei työn loppua.
Madej tiivistää kokemuksen näin: kristityt voivat elää muslimien keskellä ja pysyä uskollisina omalle identiteetilleen. Suhteet, jotka juurtuvat rauhaan, kantavat. Siinä hän näkee mission ytimen Turkmenistanissa.
